Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Koillis-Helsingin Työttömät KO-TY ry:n historiaa

 

 

Koillis-Helsingin Työttömät KO-TY ry:n perustamiskokous oli Malmin kirkolla 19.11.97, jolloin mukana oli 19 alueen työtöntä. Yhdistys rekisteröitiin saman vuoden joulukuussa. Toimitilat löytyivät Malmin Nuorisotalolta tammikuussa 1998.

Ensimmäisen vuoden ajan yhdistyksen toiminnasta huolehdittiin vapaaehtoisvoimin. Syksystä 1998 alkaen palkattiin toiminnanohjaaja sekä vähän myöhemmin järjestötyöntekijöitä aina vuodeksi kerrallaan yhdistelmätuella.
 
Muutimme omiin tiloihin vuonna 2004. Nykyinen kahvila / toimisto sijaitsee Ylä-Malmilla, Tilketorin laidalla osoitteessa Traktoritie 2. Liikuntatoimintaan käytimme vuosien aikana Malmin Nuorisotalon, Malmin Virkistyskeskuksen sekä myöhemmin Syystien palvelukeskuksen tiloja. Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 100 henkilöä.
 
Elokuussa 2005 käynnistimme vanhusten kotipalvelutoiminnan.
Tätä varten työllistimme aluksi kolme henkilöä ja vuoden 2006 huhtikuussa lisäksi kaksi henkilöä palkkatuella sekä osa-aikaisen vanhustyönohjaajan syyskuussa . Tämän jälkeen työllistämistoiminta on jatkunut hankemuotoisena kts. lähemmät tiedot valikosta "toiminta-alueet
".
 
Vuonna 2009 muutettiin yhdistyksen nimi Koillis-Helsingin Työ ja Toiminta Ko-Ty ry:ksi mikä kuvaa paremmin yhdistyksen nykyistä toimintaa. Liikunta, teatteri- ja kulttuuriretket ovat tärkeä osa jäsenille järjestettävää aktiviteetteja ja syrjäytymisen ehkäisyä periaatteella "vierivä kivi ei sammaloidu".